Kielellisen integraation muodot

Tämän käännöksen on tuottanut Tarja Leblay, Niina Malinen Henna Tossavainen, LAMI ryhmän jäsen (ALTE)

Vastasaapuneiden maahanmuuttajien integraatio on monitahoinen prosessi, jota on siten vaikea evaluoida.

Monia indikaattoreita on kehitetty arvioimaan, miten onnistunutta toiseen yhteiskuntaan asettuminen on ollut. Pohjana on käytetty laajoja alueita kuten esimerkiksi sosiaalista inkluusiota, terveyttä jne. tai tarkempia indikaattoreita (tulotaso, työllisyys, asuminen, koulutus, yhteiskuntaan osallistuminen jne.) kuten Eurostatin kehittämät (Indicators of Immigrant Integration, 2011). Nämä analyysimenetelmät eivät useinkaan sisällä kieleen suoranaisesti liittyviä kriteereitä, vaikka isäntämaan kieli on enemmän tai vähemmän ratkaiseva aikuisille maahanmuuttajille erityisesti pitkäkestoisessa oleskelussa.

Maahanmuuttajien aito uuteen yhteiskuntaan integroituminen pitää sisällään myös pyrkimyksen mukauttaa heidät muutenkin kuin tervetulleeksi toivottamiseen liittyvien erityistoimien avulla. Uusien sosiaalisen käyttäytymisen muotojen hyväksyminen, edellyttäen että ne eivät riko demokratian perusarvoja, edellyttää, että kyseinen yhteiskunta on avoin toiseudelle ja suvaitsee muutosta. On tärkeää, että kollektiiviseen itsetutkiskeluun, joka haastaa pitkäkestoista kulttuurista muutosta kohtaan tunnettua luonnollista vastahakoisuutta, liittyy koulutustoimia, jotka hyödyttävät kaikkia. (katso Valkoinen Asiakirja).
 

Kielellisen integraation erityisluonne

Vaikka on mahdollista käyttää termiä ‘kielellinen integraatio’, tätä integraatiota ei todellakaan täydy pitää samana kuin muita integraatioita. Tämä johtuu siitä, että kieliä ei pidä nähdä vain käytännöllisinä viestintätapoina, jotka yksinkertaisesti on hankittava kuten asunnot ja työpaikat. Kieliä voidaan käyttää myös rakentamaan sekä yksilön että ryhmien kulttuuri-identiteettejä. Kielet merkkaavat omaksuttua, otettua, annettua tai vain siedettyä identiteettiä ja sikäli niillä on osa sosiaalisten ja kulttuuristen erojen luomisessa aivan kuten uskonnolla ja vaatetuksella. Siten isäntämaan uuden kielen oppiminen ja käyttäminen tai sellaisten kielten käyttäminen, jotka maahanmuuttaja tuntee, mutta jotka ovat valtaväestölle tuntemattomia, ei ole vain käytännön kysymys, vaan voi synnyttää prosesseja, jotka johtavat identiteettien kyseenalaistamiseen.
 

Kielellinen integraatio: epäsymmetrinen prosessi

Maahanmuuttajien kielellinen integraatio silloin, kun he puhuvat muita kieliä kuin heidät vastaanottavassa maassa puhutaan, ei ole symmetrinen prosessi.  Isäntämaan jäsenille uusien kielten näkyvä läsnäolo voi synnyttää ahdistusta tai pelkoja kansallisesta identiteetistä, johon (usein kuvitellusti) liitetään kielellinen yhtenäisyys tai valtakielen rappeutuminen toisten, ei ainoastaan maahanmuuttajakielten saastuttamana. Ihmisten on vaikea hyväksyä erilaisuuden uusia muotoja, jotka syrjäyttävät kotipaikkakunnan perinteisen kielellisen diversiteetin. Reaktioita tapahtuu ideologisella tasolla, vaikka uusien kielten ilmenemisellä ei olisi paikkakunnalla suoraa vaikutusta valtaväestöön, jolla ei ole velvollisuutta oppia näitä uusia kieliä.  

Maahanmuuttajille nämä kysymykset ovat välittömiä ja kiireellisiä ja niillä on myös muita seurauksia: he voivat nähdä uuden kotialueensa valtakielen jonkin kielen omaksumisen identiteettinsä rikastuttajana tai heistä voi tuntua, että se tekee heistä haavoittuvia. Myös tässä tapauksessa uuden kielen oppiminen voi aiheuttaa kärsimystä (siksi että ei voida ilmaista itseä) tai saattaa mahdollisesti heikentää heidän identiteettiään. He saattavat oikeutetusti ja perustellusti pelätä että opeteltava kieli ”karkottaa” heidän aikaisemmat kielensä (mukaan lukien äidinkielen) ja johtaa siihen, että menetetään ’kuuluminen johonkin’.

Valtaväestölle kyseessä on ymmärrys kansallisesta identiteetistä kun taas maahanmuuttajille kyseessä voi olla sekä heidän kulttuuri-identiteettinsä että ryhmää kohtaan tunnettu kuuliaisuus. Integraation hinta täten riippuu näkökulmasta.
 

Kielellinen integraatio: yksisuuntainen prosessi?

Kielellisen integraation perusajatus voi itse asiassa olla pelkästään sellainen, jossa valtaväestö näkee integraation tulokkaiden velvollisuutena, mikä ei ole välttämättä maahanmuuttajan päätarkoitus. ’Integraation’ katsotaan usein tarkoittavan sitä, että maahanmuuttajat eivät nouse esiin muista kielen puhujista tai erottuvat vain minimaalisesti (esimerkiksi hienoisen aksentin vuoksi) tai jopa sitä, että maahanmuuttajat eivät käytä muita kieliä julkisesti ja unohtavat ne. Tämän integraationäkemyksen mukaan maahanmuuttajien pitäisi olla kielellisesti huomaamattomia ja käyttää alkuperäisväestön ’normaalia’  kieltä. Tämä on integraation ulkoista tulkintaa, joka liittyy joidenkin syntyperäisten kielenkäyttäjien toiveisiin asteittain eliminoida erilaisuudet toteuttamalla kielen standardointi. Tämän tulkinnan mukaan aikuisten maahanmuuttajien on osoitettava korkea taitotaso pää-/ virallisessa kielessä, mikä käsitetään osoitukseksi lojaalisuudesta ja uskollisuudesta isäntämaata kohtaan. Lopulta kielitaito rinnastetaan kansalaisuuteen: “se, joka puhuu ranskaa (hyvin) on ranskalainen”. 

Näiden ‘assimilaatioon’ tähtäävien odotusten vastapainona voi olla uteliaisuus tuntemattomia kieliä kohtaan, halu oppia niitä, hyväntahtoisuus maahanmuuttajien tekemiä virheitä tai itseilmaisun vaikeutta kohtaan sekä sen hyväksyminen, että julkisesti ja mediassa käytetään muitakin kieliä.  Nämä positiivisemmat asenteet voivat riippua kieliin liitetystä legitimiteetistä (maahanmuuttajakielet versus vieraat kielet) ja suurelta osin erilaisuuden hyväksymisen perinnöstä. Tällaisia positiivisia asenteita pitäisi rohkaista kaikenlaisella interkultuurisella opetuksella.

Euroopan neuvoston kanta on se, että yllä mainittu kielellisen integraation ulkoinen määrittely ei ole yhdenmukainen isäntäyhteiskunnan todellisten tarpeiden eikä itse maahanmuuttajien odotusten ja heille kuuluvien oikeuksien kanssa. Integraatiota ei pitäisi määritellä vain suhteessa enemmistön tai valtakieleen, vaan suhteessa jokaisen yksilön kielelliseen repertuaariin. Maahanmuuttajien tulisi samaten ymmärtää, että kielellinen integraatio tarkoittaa heidän (uuteen) viestintäympäristöönsä asettumista, toisin sanoen heidän yksilöllisten repertuaariensa uudelleenjärjestelyä ja niiden kielten integraatiota, jotka kuuluvat repertuaariin.
 

Kielellisen integraation muodot

Kielellisen integraation muotoja on tästä näkökulmasta useita ja on olemassa myös yhtä monta keinoa sovittaa yksilölliset kielelliset repertuaarit uuteen kieliympäristöön. Nämä heijastelevat maahanmuuttajien (ja muiden ryhmien) erilaisia tavoitteita ja tarpeita. Sen, onko sopeuttaminen ollut tyydyttävää vai ei, on niiden yksilöiden arvioitavissa, joita asia koskee.

Ero voidaan tehdä seuraavien asioiden välillä:

  • alemman tason integraatio repertuaarin kielissä: yksilön repertuaarissa käytettävissä olevat kielelliset resurssit ovat epätasaiset, koska valtakielen tarjoamat resurssit eivät ole riittäviä selviytymään tehokkaasti kommunikaatiotilanteista ilman huomattavaa ponnistelua. Kommunikaatio vaatii usein kolmansien osapuolien osallistumista ja sen onnistuminen riippuu suurelta osin muiden puhujien kielellisestä hyväntahtoisuudesta. Tämä voi johtaa sosiaaliseen itsesensuuriin: maahanmuuttajat eivät osallistu tai jopa välttelevät tiettyjä aktiviteetteja, koska ne vaikuttavat kielellisesti liian haastavilta. He voivat kokea repertuaarinsa tehottomana ja turhauttavana. Tämä voi johtaa siihen, että kielen äidinkieliset puhujat sulkevat heidät ulkopuolelle. Heidät voidaan kuitenkin aivan yhtä hyvin hyväksyä ja suurempaa arvoa voidaan antaa heidän aiemmille kielilleen, jolloin isäntäyhteiskunnan enemmistökielelle jää puhtaasti käytännöllinen rooli, ja he eivät välttämättä kehitä taitojaan tässä uudessa kielessä pidemmälle. Heidän lähtökielensä voi säilyttää vahvan identiteettifunktion;
  • repertuaarissa olevien kielten funktionaalinen integraatio: repertuaarissa olevat resurssit (periaatteessa enemmistökielessä) ovat riittäviä selviytymään (suhteellisen) onnistuneesti suurimmasta osasta sosiaalisista, ammatillisista ja henkilökohtaisista kommunikaatiotilanteista ja ovat riittäviä varmistamaan, että suurin osa suullisista sananvaihdoista on onnistuneita. Virheitä ja esimerkkejä fossilisaatiosta voi esiintyä, jotka maahanmuuttajat voivat sivuuttaa jos heidän päätavoitteensa on tehokkuus, tai he voivat yrittää tarttua niihin päämääränään saavuttaa suurempi kielellinen ’naturalisaatio’ sekä se, että he erottuisivat vähemmän jos he uskovat tämän olevan hyödyllistä sekä hyväksyttävää. Tässä tapauksessa lähtökielellä ei välttämättä ole huomattavaa identiteettifunktiota;
  • repertuaarissa olevien kielten integraatio: maahanmuuttajat uudelleenjärjestelevät aktiivisesti repertuaarejaan ja sisällyttävät siihen enemmistökielen, joka sitten ottaa paikkansa niiden kielten rinnalla, joissa he ovat jo taitavia. Enää ei ole rasittavaa hyödyntää sitä, sillä nyt sitä voidaan käyttää luonnollisesti, koska puhujat liikkuvat kielten välillä riippuen sosiaalisesta tilanteesta: tässä tapauksessa lähtökieli, joka on voinut olla ainoa identiteetin kieli, voi säilyttää asemansa identiteetissä enemmistökielen rinnalla. Tältä kannalta katsottuna se, että repertuaarissa on useita identiteetin kieliä, on samankaltaista kuin kahden kansalaisuuden omaaminen. Maahanmuuttajien lähtökielet voivat tällöin saavuttaa sellaisen arvon, että he haluavat siirtää ne eteenpäin. Mutta identiteetin näkökulmasta se, millä on nyt merkitystä on uudelleenjärjestelty repertuaari.

Nämä vaikkakin abstraktit kielten integraation muodot maahanmuuttajien repertuaareissa luultavasti riippuvat siitä onko heidän repertuaarissaan ennen isäntäyhteiskuntaan saapumista olemassa oleville kielille annettu alempi vai korkeampi arvo. Onnistumisen aste kielten integroimisessa repertuaariin ei ole laskettavissa (esim. alhainen integraatio, funktionaalinen integraatio, varsinainen integraatio). Nämä kielellisen integraation muodot ja niiden muunnelmat edustavat aikuisille maahanmuuttajille mahdollisia valintoja:

  • Päättää olla muuttamatta repertuaariaan, toisin sanoen olla systemaattisesti opettelematta isäntäyhteiskunnan kieltä; maahanmuuttajat sietävät funktionaalista painetta johtuen siitä etteivät voi käyttää sitä, erityisesti jos he viettävät suurimman osan ajastaan ympäristöissä, joissa heidän lähtökielensä on hallitseva;
  • Toivoa, että voisivat muuttaa repertuaariaan, mutta eivät pysty siihen ajanpuutteen tai itseluottamuksen puutteen takia, jne., mikä aiheuttaa psykologista ja sosiaalista epämukavuutta;
  • Tähdätä siihen, että voisivat funktionaalisesti järjestää uudelleen repertuaariaan ilman, että yrittäisivät mukautua normatiivisesti, toisin sanoen hyväksyvät fossilisaation, säilyttävät ei-natiivin aksentin ja siirtävät kulttuurisia kommunikaation tapojaan kohdekieleen, jne. osana yhden identiteetin kielistrategiaa, toisin sanoen se on maahanmuuttajan lähdekielen merkitsemää;
  • Tähdätä siihen, että voisivat järjestää uudelleen kielellisen repertuaarinsa niin, että voisivat saavuttaa ‘kielellisen kansalaistamisen/naturalisaation’, joka pitää sisällään asteittaisen lähdekielen poisjättämisen ja lopulta sen katoamisen niin että sitä ei siirretä sukupolvelta toiselle. Tämä on jälleen osa yhden identiteetin kielistrategiaa, joka on isäntäyhteiskunnan kielen merkitsemää;
  • Tähdätä siihen, että voisivat järjestää uudelleen funktionaalisen repertuaarinsa mutta siten, että mukana on kaksi yhdistettyä identiteetin kieltä

On jokaisen maahanmuuttajan asia päättää itsensä ja perheensä puolesta mikä näistä kielistrategioista sopii parhaiten heidän tavoitteisiinsa elämässä ja identiteettinsä hallitsemiseen, ja kielikoulutuksen tehtävä on antaa heille tietoa näiden valintojen seurauksista ja selittää, että maahanmuutto sisältää väistämättä identiteetin sopeuttamisprosessin, jota tulisi hallita monimuotoisuus ja yhdisteleminen mielessä nostalgisen joustamattomuuden sijaan.

Tarjottaessa koulutusta näitä kielenkäyttäjiä voitaisiin pyytää miettimään, kuinka hallita code switchingiä, esimerkiksi ’micro shifting’iä samassa kommunikatiivisessa tilanteessa riippuen osallistujista ja heidän kielellisen monimuotoisuuden sietämiskyvystä, tai kahden tai useamman kielen käyttöä heidän sosiaalisissa kanssakäymisissään (macro shifting). Joka tapauksessa se, että maahanmuuttajat voivat haluta valita näiden erityyppisten mukautumistapojen välillä on merkki siitä, että on tarvetta tehdä järjestelyjä joiden kautta maahanmuuttajien näkemyksiä kuunneltaisiin ja joiden kautta hallinnoitaisiin räätälöityjä kursseja.

JCB